Kehonpuhdistusta on arvostettu jo muinaisista ajoista lähtien. Puhdistuskuurin avulla pääset eroon elimistöön kertyneistä myrkyistä ja kuona-aineista. Puhdistuskuurin aikana opit myös kehosi hyvinvointia edistäviä uusia, terveellisiä ruokailutottumuksia ja elintapoja, joka voi johtaa jopa koko loppuelämän kestävään terveellisempään elämäntapaan.

Kehon hyvinvoinnilla tarkoitetaan laajempaa kokonaisuutta, kuin vain fyysisen ruumiin terveydentilaa. Se sisältää myös psyykkisen ja henkisen puolen, joilla on tärkeä merkitys elämänlaadun parantamisessa. Ymmärrettävästi psyykkistä hyvinvointia tulee myös ravita ja tukea. Psykologit ovat tutkitusti vahvistaneet todeksi sen, että myrkylliset ajatusmallit johtavat epärealistisiin pelkoihin. Pelot puolestaan pakottavat meidät tarttumaan epäterveelliseen ruokaan ja päinvastoin. Epäterveellinen ruoka vaikuttaa hermoston kautta suoraan tunteisiin.

Nykypäivän tiede on myös vahvistanut kehonpuhdistuksen tarpeellisuuden. Itse puhdistusmenetelmät ovat kuitenkin peräisin eri kulttuurien vanhoista, ikivanhoista tavoista. Kasvit ovat pääosassa, sillä ne ovat auttaneet ihmistä kautta aikojen.

Tässä jutussa kerromme enemmän, miksi säännöllinen kehonpuhdistus on niin tärkeää. Lisäksi voit lukea elimistölle epäterveellisistä myrkyistä ja miten ne vaikuttavat elimistössä. Lopuksi annamme konkreettisia vinkkejä, miten voit puhdistaa omaa kehoa.

Miksi aloittaa kehonpuhdistus?

Kehonpuhdistuksen tarve syntyy erilaisista syistä, joita voivat olla esimerkiksi:

  • Painonpudotus
  • Elinvoiman ja energian lisääminen
  • Päästä eroon väsymyksestä, uupumuksesta ja voimattomuudesta
  • Vähentää stressiä
  • Välttää toistuvia virussairauksia
  • Päästä eroon oireista, jotka viittaavat kehon epäpuhtauksiin (Oireita ovat esimerkiksi valkoinen kate kielellä, lisääntynyt limaneritys tai märkä yskä, pahanhajuinen hengitys, eloton, kuiva tai kutiseva iho, allergiat, lohkeilevat kynnet tai katkeilevat hiukset, hilse tai päänsäryt)
  • Kroonisten sairauksien oireiden helpottaminen tai niistä eroon pääseminen (kilpirauhassairaudet, nivelsairaudet, iho-ongelmat, hermostolliset ja hormonaaliset sairaudet). Kroonisten sairauksien osalta on kuitenkin suositeltavaa konsultoida hoitavaa lääkäriä ennen suuria ravintoon liittyviä elämäntaparemontteja.
  • Parantaa huomiointi- ja keskittymiskykyä
  • Muut syyt

Mistä kehoa ylipäänsä puhdistetaan?

Emme ole koskaan aikaisemmin historiassa olleet alttiina niin monille eri ympäristömyrkyille, kuin nykyään. Myrkyt saastuttavat vesistöjä ja maaperää. Näihin päästöihin kuuluvat:

  • Raskasmetallit (alumiini, arseeni, elohopea, kupari, nikkeli, lyijy, kadmium)
  • Ilmansaasteet
  • Lääkkeet
  • Nanoteknologiset kemikaalit (aineet, joita käytetään lähes kaikkien tuotteiden ruiskutuksessa)
  • Kaikki torjunta-aineet
  • Muovit
  • Teolliset puhdistusaineet
  • Bensiini
  • Dioksiinit valtamerissä
  • Tuhannet uudet kemikaalit

Toksiinityypit

Toksiinit eli myrkylliset aineet jaetaan eksogeenisiin, endogeenisiin ja autogeenisiin.

  • Eksogeeniset myrkyt ovat peräisin ulkoisista lähteistä, kuten tupakasta, huumeista, piristeistä (esim. alkoholi), amalgaamipaikoista, hiilimonoksidista (häkä), lyijystä, jne. Tähän luokkaan kuuluvat myös emotionaaliset tekijät, kuten stressi, ahdistus, suru ja masennus. 
  • Endogeenisiä myrkkyjä syntyy elimistöön virus- ja bakteeri-infektioiden seurauksena ja tiettyjen suolistossa elävien bakteerien ja hiivojen aineenvaihdunnan sivutuotteina.
  • Autogeenisiä myrkkyjä elimistö tuottaa itse aineenvaihdunnan seurauksena.


Myrkkyjen vaarat elimistölle

Myrkyt ovat elimistölle monella tapaa vaarallisia. Ne myrkyttävät elimistöä niin suoraan, kuin myös välillisesti. Esimerkiksi:

  • Ne vahingoittavat aivoja, keskushermostoa, maksaa ja muita tärkeitä elimiä.
  • Ne heikentävät immuunijärjestelmää ja altistavat sairauksille ja viruksille.
  • Ruokkivat syöpää, huonoja bakteereja, loisia, hiivaa (Candida) ja muita patologisia tunkeutujia, jotka edistävät sairauksien kehittymistä.

Kehonpuhdistus auttaa elimistöä pääsemään eroon kaikista haitallisista aineista, kemikaaleista, mikro-organismeista, kuona-aineista, stressistä, jne. Samanaikaisesti elimistön puhdistuminen parantaa eritykseen ja puhdistukseen erikoistuneiden elinten (maksa, munuaiset, imusolmukkeet, suolisto ja iho) toimintaa.

Vesiliukoiset toksiinit erittyvät pääasiassa virtsan, ihon tai sitten keuhkojen kautta ulos elimistöstä. Rasvaliukoiset molekyylit kulkevat taas sapen ja suoliston läpi.

 


Mitkä keinot vähentävät myrkkyjä kehosta?

Puhdistuksen päätarkoitus on poistaa mahdollisimman paljon myrkkyjä kehosta. Tätä varten on tarpeen stimuloida jo olemassa olevien myrkkyjen poistumista kehosta ja vähentää uusien myrkkyjen pääsyä kehoon.


Tärkeimmät keinot, joiden avulla puhdistat elimistöäsi ja tuet puhdistusprosessia:

  • Mehukuuri
  • Yksinkertainen, kevyt, puhdistava ruokavalio
  • Runsaan nesteen nauttiminen vesiliukoisten myrkkyjen huuhtelemiseksi pois kehosta munuaisten kautta
  • Puhtaiden luomutuotteiden nauttiminen
  • Epäterveellisten elämäntapojen korjaaminen (esim. runsaan suolan, sokerin, kofeiinin ja alkoholin käytön rajoittaminen)
  • Suolenpuhdistus
  • Yrttiteiden nauttiminen
  • Suoliston mikroflooran vahvistaminen probioottien avulla
  • Maksan toiminnan tukeminen kasviperäisten ravintolisien avulla
  • Liikunta, erilaiset hoidot ja loma

Mitä kannattaa pitää mielessä puhdistuskuurin aikana?

  1. Elimistö puhdistuu haitallisista kuona-aineista puhdistuskuurin aikana.
  2. Ruokavalion tasapainottaminen elimistölle tärkeillä ruoka-aineilla.
  3. Terveellisen elämäntavan ylläpitäminen on tärkeää (mm. elimistön säännöllinen puhdistaminen osaksi elämäntapaa).

Puhdistus kannattaa aloittaa kevyesti eikä aloittaa heti tiukalla ohjelmalla (esim. äkkinäisellä ja pitkällä ruokapaastolla tai pitkäkestoisella vesipaastolla). Elimistöä kannattaa puhdistaa lempeästi ja tasapainoisesti. Kevyt puhdistus voi kestää pidempään. Tällä tavoin vältetään suurien myrkkymäärien nopea yhdenaikainen vapautuminen elimistössä. 

Liian nopea toksiinien liikkeellelähtö voi olla elimistölle suuri taakka (erityisesti maksalle). Se voi myös aiheuttaa epämiellyttäviä sivuvaikutuksia.

Kehonpuhdistuksen sivuvaikutuksia voivat olla:

  • uneliaisuus ja huimaus
  • päänsäryt
  • unettomuus
  • pahoinvointi
  • oksentelu
  • ahdistus
  • hermostuneisuus (raskasmetallien alkaessa liikkua voi esiintyä jopa paniikkikohtauksia)
  • pahoinvointi
  • väsymys
  • paha maku suussa
  • lisääntynyt hikoilu
  • kuiva iho
  • näppylät
  • ummetus
  • ripuli

Rauhallinen, lempeä ja pitkäaikainen elimistön puhdistaminen poistaa tai vähentää sivuoireita. Sivuoireet voivat myös ilmetä lievemmässä muodossa.

https://ecosh.fi/tuote/taydellinen-kehonpuhdistuskuuri-detox-kolme-kehonpuhdistustuotetta-kasikirja/


Minkälainen puhdistusmenetelmä valita ja kuinka kauan puhdistuskuurin tulisi kestää?

Lähes jokainen kehomme solu uudistuu yhden vuoden aikana. Näin ollen toksisten aineiden liikkeellelähtö ja poistuminen elimistöstä kestää noin vuoden. Tänä aikana elimistöön kertyy kuitenkin uusia myrkkyjä, jotka sen pitää myös käsitellä. Startataksesi elimistössä puhdistusprosessin, noudata ensimmäiset pari viikkoa tiukempaa kuuria. Ihannetapauksessa kehonpuhdistus on pikemmin kestävä elämäntapa, jossa pyritään välttämään myrkkyjä niin hyvin, kuin mahdollista.

Vuoden aikana voit kokeilla erilaisia ​​paastoamisen muotoja, joista tunnetuimmat ovat:

  • täyspaasto
  • nestepaasto (juodaan vettä, mehuja ja jogurtteja)
  • yhden ruoka-aineen paasto (syödään yhtä ruoka-ainetta pidemmän aikaa, esimerkiksi hedelmiä tai vihanneksia)
  • tiettyjen ruoka-aineiden poistaminen ruokavaliosta (esim. liha)
  • terveelliseen ruokavalioon siirtyminen (luomumehut, yrttiteet, hedelmien ja vihannesten lisääminen, salaatit
  • höyrytetyt tai raa’at ja rapeat vihannekset, kasvissosekeitot, maidottomat keitot ja liemet, probiootit, raejuustot, kala, valkoinen liha ja luomulaatuiset täysjyvätuotteet)

Paasto ja suoliston puhdistus voivat kestää 24 tuntia, 3, 5, 7, 8 tai 10 päivää, mutta myös 14-15 päivää tai 28 päivää eli lähes kuukauden. Voit esimerkiksi pitää yhden mehupäivän ja seuraavat kymmenen päivää noudattaa kevyempää ja terveellistä ruokavaliota, josta on jätetty pois sokeri ja suolat. Tämä paasto voi jatkua aina seuraavaan paastosykliin.

Erilaisista elimistöä puhdistavista paastoista, ruokavalioista ja ravitsemusohjelmista löytyy paljon kirjallisuutta. Jokaisen on löydettävä itselleen sopivin tapa paastota ja puhdistaa kehoa. 

Kehon ja suoliston puhdistus kasvien ja hoitojen avulla

Useat kasvit auttavat poistamaan myrkkyjä kehosta. Elimistön puhdistus voidaan kohdentaa joko johonkin elimeen tai elimistöön kertyneiden myrkkyjen poistamiseen. 

Kemikaaleja kuten esimerkiksi klooria, fluoria, muoviyhdisteitä sekä sienten, rikkakasvien tai tuholaisten torjunta-aineita ja säteilyä voidaan poistaa tehokkaasti eri kasveista valmistettujen yrttiteiden avulla.
– Markkinoilla on myös runsaasti loisia, viruksia ja sieniä hävittäviä kasveja, kasviliuoksia ja -uutteita.
Raskasmetallien poistamiseen on olemassa omat kasviseokset. Erityisesti aivot hyötyvät raskasmetallien vähentymisestä elimistöstä. Puhdistuksen seurauksena Alzheimerin taudin sekä tarkkaavaisuus- ja hyperaktiivisuushäiriön (ADHD) oireet voivat vähentyä. Samalla kilpirauhasen, maksan, munuaisten ja muiden tärkeiden elinten toiminta paranee.
Markkinoilla on myös elinten, esimerkiksi maksan, munuaisten ja suoliston puhdistumista tukevia valmisteita.
Suolenpuhdistuksen voi tehdä useilla tavoilla. Esimerkiksi juomalla runsaasti vettä (nesteytys on loistava tapa säädellä ruuansulatusta), suolihuuhtelun avulla, syömällä paljon kuituja tai nauttimalla probiootteja ja yrttiteetä.

 


Maksan, munuaisten ja suoliston puhdistusta tukevat kasvit 


Maksanpuhdistus

Maksa on ruoansulatuselimistöön kuuluva ruoansulatusrauhanen ja elimistön suurin puhdistaja. Maksan toimintaa helpottamaan on olemassa useita fytoterapiassa käytettäviä kasveja, kuten esimerkiksi:

  • voikukka
  • artisokka
  • maarianohdake
  • kurkuma/kurkumiini
  • rohtosammakonputki (Centella asiatica)
  • valkosipuli
  • inkivääri
  • takiaisen juuri


Munuaisten puhdistus

Munuaisten toimintaa tukevat:

  • voikukka
  • peltokorte


Suolenpuhdistus

Suoliston toimintaa helpottaa:

  • aloe vera
  • kuidut, esim. psyllium
  • glutamiini
  • probioottiset maitohappobakteerit
  • valkosipuli
  • inkivääri

 

Tarvitseeko kehosi puhdistuskuurin aikana vitamiineja ja muita ravintoaineita?

Puhdistuskuurin alussa ei ole järkevää nauttia korkeita ravintoarvoja sisältäviä ravintolisiä. Ravintoaineet eivät välttämättä pääse tunkeutumaan soluihin yhtä tehokkaasti puhdistuksen aikana, kuin tavallisesti ja ravintolisien vaikutukset menisivät vain hukkaan. 

Tähän on kaksi pääsyytä ensinnäkin solut voivat olla kuona-aineista ja myrkyistä niin tukkeutuneita, ja toiseksi puhdistuksen aikana elimistöstä poistuu veden, puhdistavien yrttivalmisteiden ja yrttiteiden mukana suuri määrä aineita.  

Mitkä vitamiinit ja ravintoarvoiltaan rikkaat kasvit tukevat elimistöä puhdistuskuurin aikana? 

Puhdistuskuuria kannattaa tukea erilaisten antioksidanttien, kuten C-, A- ja E-vitamiinien ja kivennäisaineiden, kuten sinkin ja seleenin avulla. Antioksidantit tukevat kokonaisvaltaisesti elimistöä, kun se puhdistuu myrkyistä ja vapaista radikaaleista.

Kasveja, joilla on korkea ravintoarvo, suositellaan lisättäväksi ruokavalioon puhdistusprosessin aikana. Näihin kuuluvat:

  • spirulina
  • moringa
  • vehnänoras- ja juolavehnäjauheet
  • sinimailanen
  • mustikka
  • bambunlehdet ja muut superfoodit

https://ecosh.fi/tuote/supergreen/


Nämä kasvit ovat tärkeitä juuri siksi, että ne täyttävät kehosta poistuneiden myrkkyjen jälkeen elimistön ravintotarpeet.

Puhdistuksen aikana on suositeltavaa kiinnittää enemmän huomiota myös lepoon ja miellyttäviin hoitoihin. Käy hieronnassa, uimassa ja kylpylähoidoissa. Kuori vartaloa ja nauti aromaterapeuttisista ja kehoa vahvistavista hoidoista, akupunktiosta ja meditaatiosta, jne. Ihminen voi tuntea itsensä tavallista emotionaalisemmaksi ja väsyneemmäksi  puhdistusprosessin aikana. Tästä syystä kohtele itseäsi hellästi ja hyvin. 

Pysy terveenä ja hyvinvoivana!

 


HUOM! Tässä artikkelissa kerrottuja tietoja ei tule käyttää terveysongelmien diagnosointiin tai hoitotoimenpiteisiin. Artikkelin sisältö ei takaa toivottujen tulosten saavuttamista, koska sisältöä ei ole tarkoitettu korvaamaan hoitavan lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen antamia hoito-ohjeita. Ennen kuin aloitat ravintolisien käytön konsultoi lääkäriä tai hoitohenkilökuntaa mahdollisten vasta-aiheiden ja ei-toivottujen sivuvaikutusten välttämiseksi.