Kaikista tasapainoista, joiden säilyttämisen suuntaan keho pyrkii, kaikkein tärkein on tasapaino hapon ja emäksen (alkalin) välillä. Keho toteuttaa laajoja muutoksia säilyttääkseen verelle sopivan, lievästi emäksisen olotilan. Kehon kudoksille on kuitenkin liiankin helppoa ja tavallista muuttua happamiksi. Tällainen tasapainottomuus valmistaa tietä kaaokselle avaamalla oven heikkoudelle ja sairaudelle. Kehon nesteiden ja kudosten ylihapettuminen on pohjana kaikille sairauksille ja myös yleiselle jännitystilalle. Näin siksi, että vain happamana keho on hiivasienille helposti hyökättävissä – terveessä emäksisessä tasapainossa hiivasienet eivät voi vakiinnuttaa asemaansa. Tämän lisäksi hapot ovat syynä kaikkiin sairauksiin ja heikkouteen. Lyhyesti sanottuna hyvä terveys vaatii kehoa, jossa on oikea happo-emästasapaino. Oikea ravitsemus on tärkein tie tämän varmistamiseen.
Hapon ja emäksen välinen suhde on tieteellisesti määrällisesti ilmaistu skaalalla yhdestä neljääntoista, joka tunnetaan pH:na. Tässä skaalassa 7 on neutraali. Alle seitsemän on happoinen ja yläpuolella on emäksinen eli alkalinen. Teknisesti pH heijastaa vetyionien (positiivisesti ladattujen molekyylien) tiheyttä jossain tietyssä liuoksessa. Tässä ei kuitenkaan tarvitse ymmärtää kemian yksityiskohtia. Tietäkää vain, että nämä kaksi kemikaalilajia – hapot ja emäkset – ovat vastakohtia ja jos ne sattuvat olemaan tietyssä keskinäisessä suhteessa, ne kumoavat toisensa luoden neutraalin pH:n. Veressä tarvitaan kuitenkin hapon neutralointiin kaksikymmentä kertaa enemmän emästä. Siten on parempi ja helpompi säilyttää tasapaino, kuin palauttaa se.
Veri
Niin kuin meidän kehon lämpötilamme tulee pysyä 36,9 Celsius-asteessa, on veren ihanteellinen pH 7,365, ts. erittäin lievästi emäksinen. (Normaalissa lääketieteessä lääkäri hyväksyy enintään 7,4, mutta se on ongelmallista). Myös virtsan ja syljen pH:ta voi mitata, mutta veri on kaikkein tärkein ja sen tulee pysyä kaikkein tarkimmin sopivissa rajoissa. Silti eri kehon alueiden pH-vaatimukset eroavat toisistaan. Esimerkiksi veren ja kudosten tulee olla lievästi emäksisiä, mutta suoliston alaosan lievästi hapan ja virtsan lievästi hapan tai neutraali. Sylki on taipuvainen olemaan pH:ltaan heilahteleva. Virtsan pH voi antaa kaikkein parhaimman näkemyksen siitä, mitä kehossa tapahtuu, mutta se ei ole aina tarkka. Veren pH on luotettavin ja siten parempi sisäisten olosuhteiden osoittaja.
Fysiologinen sairaus on lähes aina liiallisen happamuuden tulos. Kehon pH-tasapaino jännittyy pisteeseen, jossa se kutsuu esiin sairauksien oireiden ilmaantumisen. Sairaus voi olla myös yksinkertaisesti ulkoisen lähteen myrkyllinen vaikutus, mutta se on paljon harvinaisempaa. Liiallinen happamuus on jotain, jota me itse aiheutamme itsellemme omilla valinnoillamme. Hyvä uutinen on se, että jos tunnustamme tämän tosiasian, voimme alkaa tehdä toisenlaisia valintoja.
Kaikki kehon säätömekanismit (ml. hengitys, verenkierto, ruoansulatus ja hormonien tuotanto) toimivat tasapainottaakseen herkkää sisäistä happo-emäs-tasapainoa. Keho ei siedä suuria hapon epätasapainoja. Aikaisessa tasapainottomuuden tilassa oireet eivät välttämättä ole erityisen intensiivisiä ja ne sisältävät sellaisia ilmiöitä kuten ihottuma, päänsärky, allergiat, vilustumiset, flunssa, poskiontelon ja muiden onteloiden ongelmat. Jatkossa, jos asiat ovat edelleen paikaltaan, syntyy vakavampia tilanteita. Heikentyneet elimet ja järjestelmät alkavat luhistua ja aiheuttavat kilpirauhasen, lisämunuaisten ja maksan toimintahäiriöitä jne. Jos kudoksen pH poikkeaa liikaa happamaan suuntaan, hapen taso vähenee ja solun aineenvaihdunta lakkaa. Toisin sanoen – solu kuolee, joka merkitsee sitä, että sinä kuolet.
Siten pH:n laskemista ei voi sallia. Sen välttämiseksi veri, jota vastassa on suuri joukko sisään tulevia happoja, alkaa kompensoimiseksi vetää emäksisiä kivennäisaineita kudoksista pois. On koko joukko kivennäisaineita, jotka sopivat erityisen vahvojen happojen neutraloimiseen, kuten natrium, kalium, kalsium ja magnesium. Kun nämä kivennäisaineet reagoivat happoihin, ne luovat vähemmän vahingoittavia yhdisteitä, jotka sitten poistetaan kehosta.
Terve keho säilyttää näiden emäksisten kivennäisaineiden varaston tuotannon, jotta poikkeuksellisista tilanteista selvitään. Jos kuitenkin ravinnon tai varastojen määrät eivät riitä, nämä aineet otetaan muualta. Ne voivat imeytyä luista (esim. kalsium) tai lihaksista (esim. magnesium), joissa ne ovat luonnollisesti tarpeellisia. Tämä voi helposti johtaa puutteeseen ja moniin erilaisiin oireisiin, jotka siihen liittyvät.
Tämä on vain jäävuoren huippu. Kun hapan ylirasitus muuttuu niin suureksi, että veri ei pysty enää tasapainottamaan sitä, liika happo heitetään kerrostettavaksi kudoksiin. Sitten lymfaattisen (immuuni-) järjestelmän tulee neutraloida niin paljon kuin mahdollista ja yrittää päästä eroon kaikesta lopusta. Onnettomuudeksi kudosten hapoista ”eroon pääseminen” tarkoittaa niiden välitöntä heittämistä takaisin vereen, joka luo suljetun kierron: yhä enemmän poistetaan tärkeimpiä epäorgaanisia aineita niiden tavanomaisista toiminnoista ja lisäksi jännitetään maksaa ja munuaisia. Vieläkin enemmän, nimittäin lymfaattinen järjestelmä on ylikuormattu tai imusuonet eivät toimi oikein (tilanne, jonka usein aiheuttaa vähäinen ruumiillinen aktiivisuus), ja silloin happo kerääntyy kudoksiin.
Tällainen veren pH:n tasapainottomuus johtaa levottomuuteen ja tulehdukseen ja on sairauden esiaste. Akuutit ja toistuvat sairastumiset johtuvat joko kehon pyrkimyksestä mobilisoida epäorgaanisten aineiden reservit solujen luhistumisen estämiseksi tai poikkeuksellisista yrityksistä vapauttaa keho myrkyistä. Keho voi esimerkiksi poistaa happoja ihon kautta, oireina ovat ekseema, akne, ärsytys, tulehdus ja yleinen kivuliaisuus ja särky. Kroonisia oireita ilmenee silloin, kun kaikki mahdollisuudet happojen neutralisoimiseksi tai niistä vapautumiseksi on käytetty.
Jos happamat jäänteet kehossa kerääntyvät ja tunkeutuvat verenkiertoon, verenkiertojärjestelmä yrittää vapautua niistä juoksevassa olotilassa keuhkojen ja munuaisten kautta. Jos jäämiä on käsiteltäväksi liian paljon, ne tallennetaan erilaisiin elinjärjestelmiin, mukaan lukien sydämeen, haimaan, maksaan ja paksusuoleen tai varastoidaan rasvakudokseen, mukaan lukien rintoihin, lantioon, reisiin, vatsaan ja aivoihin. Tätä happamien jäämien hajottamista ja niistä eroon pääsyyn liittyvää prosessia voi kutsua myös ikääntymisprosessiksi.
Mikä aiheuttaa happamoitumista?
Happojäänteet mahdollistavat tuhoavasti vaikuttavien mikro-organismien lisääntymisen kehossa, loissienestä candida alkaen. Tyypillisten ns. amerikkalaisten ravitsemustottumusten vuoksi enemmistö ihmisistä kehittää kehossaan hallitsemattoman lisääntymisen, jonka vaikutus on hävittävä. Oikeastaan candidan lisääntyminen on vain yksi liiallisesta happamoitumisesta seuraava paha. Hiivasienen lisäksi on muitakin sieniä, lahosieniä, bakteereita ja viruksia, ja niiden toiminnasta seuraavaa toksiineja. Nämä organismit syövät meidät sanan varsinaisessa tarkoituksessa elävältä. Happamassa ympäristössä ne saavat vapaasti hajottaa kudoksia ja häiritä kehon toimintoja. Liikahappamuus ja mikro-organismien liiallinen lisääntyminen liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Tärkein happamoitumisen syy on kehno ruoka, kielteiset tunteet ja ajatusmallit sekä saastunut ympäristö. Tunteellinen ja fyysinen stressi alkavat muuttaa kehoa happamaksi ja häiritä soluja. Happamoitumisen ja happamoitumisesta seuraavien sairauksien kulun pysäyttämiseksi ja kehon muuttamiseksi jälleen emäksiseksi tulee muuttaa ravitsemusta ja ratkaista tunteellisen stressin lähteet. Kun keho muuttuu happamasta taas emäksiseksi, hiiva- ja lahosienet lopettavat kasvamisen ja kohon hävittämisen ja kääntyvät taas hyvänlaatuisiksi.
Lähde: Robert O.Young, PhD ja S.R. Young ”pH ihme”
Tasapainota ravitsemustasi, paranna terveyttäsi.
